Miksi joskus on niin vaikea hengittää? Ei nyt, nyt kaikki on hyvin, kun olen vain vihainen, en niin kauheasti mitään muuta. Aprillipäivä on muuten kiva keksintö. En ole sen takia vihainen, olen säästynyt suuremmilta piloilta. Mutta kun on taas vähän hankaluuksia yhden ihmisen kanssa.

Ja yksi luokkalainen on niin ärsyttävä, niiiiiiiiin ärsyttävä. Aina sen pitää päteä joka asiassa, tänäänkin se luovassa kirjoittamisessa meni tekemään jotain riparijuttujaan, ja se Mymmeli söi sen kädestä, me muut jouduttiin tekemään jotain helvetin hölmöläissatuja! Ensi viikolla sanon kyllä että minähän en tee, kun ei tuokaan nyt joutunut. Olin alusta asti tätä hölmöläisjuttua vastaan, mutta kukapa minua kuuntelisi?

Hissankoe on ensi viikon torstaina. Taidan kuolla. Siihen tulee kolme tai neljä esseetä. Ei muuta. Pitäisi ehkä harjoitella esseen kirjoittamista entistä enemmän, kun sain tietää, että ussankokeesta tuli 8½. Se on kyllä oikeasti aika hyvä, sillä selitin, että keskiajan yhtenäiskulttuuri oli sitä, kun puhuttiin kreikkaa, latinaa ja hepreaa. En ole saanut vielä nähdä koetta, mutta mikäs siinä, en mitään kymppiä odottanutkaan. :D

Huomenna menen Stockalle, Hulluille Päiville nimittäin. Pitää etsiä ainakin Kemopetrolin Slowed Down -levyä, olen kahtena vuotena sitä jo etsiskellyt, toisena vuonna se olikin siellä, mutta ostin sitten Everything's Fine -albumin. Viime syksynä sitä ei ollut ollenkaan, kävin kysymässäkin jopa! Ja vuosi sitten keväällä en tainnut ehtiä Hulluille Päiville ollenkaan, tällainen muistikuva ainakin olisi...

Koulun osalta ei mitään mielenkiintoista huomenna tulossa, terveystietoa ja äidinkieltä aamupäivällä, iltapäivällä opoa ja liikuntaa. Liikka on Lasarissa, sikäli kiva. Opontunnin voisin jättää mielelläni väliin, koska en jaksa sitä, kun pitäisi olla jo tietoinen siitä, mihin lukioon menee ja blaablaa. Sitä on nyt käsitelty viimeiset viisi opontuntia, enkä kyllä jaksa enää yhtään, kun pakko myöntää, etten ole todellakaan vielä päättänyt! Kauhean ahdistavaa, pitäisi varmaan tietää seuraavaksi tulevan miehen silmienväri ja lasten nimet. Aargh.

Lopuksi haluan sanoa, että anteeksi. En saanut kunnollista tilaisuutta siihen, kun rakas ystäväni ei voinut kuunnella, kaikki oli taas vain oh well whatever nevermind, eikä millään kai ole väliä. Olen siitä aika surullinen, sillä en todellakaan haluaisi luopua hänestä, muttei tämä näin voi mennä. Minä koetan muistuttaa, kuinka ihana hän on, mutta minä olen vain marttyyriä leikkivä pikkulapsi. Pakko silti myöntää, että joskus se marttyyriksi tekeytyminen vain on se helpoin ratkaisu. Eikä aina kannattaisi mennä sieltä, missä aita on matalin. Mutta niin, olen nyt sanonut sen, mitä halusinkin.

Paitsi sen, että on ihanaa, kun kevät tulee ja aurinko lämmittää ja voi olla paljon ulkona. Pyysin iskää tuomaan jätskiä sen kunniaksi, katsotaan, jaksaako se. :)